torstai 7. huhtikuuta 2011

Viimeistä viedään!

..Luulisi, että kuukauksi on pitkä aika, mutta ei, minun viimeinen yöni on meneillään Mariborissa. Huomenna matkani jatkuu Ljubljanaan, josta lähden lauantaina Interrailille halki Euroopan! Heini, Ella ja Riikka palaavat Suomeen lauantaina.

Tänään oli viimeinen varsinainen koulupäivämme, joka käsitti retken läheiseen luonnonpuistoon. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja me käppäilimme muut koululaiset ja opettajat seuranamme sanoinkuvaamattoman kauniissa ympäristössä. Bongailimme kaikkea elävää, ja jälleen tutustuimme uusiin mukaviin ihmisiin. Haikein mielin mietin, että koskahan tulen jälleen takaisin, koskahan nään tapaamani ihmiset uudestaan, jos edes näen. Joistakin hankaluuksista huolimatta oli aivan ihanaa olla täällä, ja kokea kaikki se mitä koki.

..Olisin myös lisännyt kuvia luontoretkestämme, mutta en saanut blogia toimimaan, joten ehkäpä joku matkaseurastani lisäilee myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti